Heippa taas.
Pikkuhiljaa minusta alkaa tuntua, että minusta on taas tähän. Että minä taas jaksan jatkaa rakasta harrastusta, jonka on ollut telakalla jonkin aikaa.
Kun en ole yksinkertaisesti jaksanut.
Vaihtaminen osa-aikatyöstä ihan täyspäiväiseen kolmivuorotyöhön ei ollut niin kivutonta kuin oletin. Etenkin kun uudessa työssä aivokapasiteetin käyttö on aivan eri luokkaa. Viime perjantaina tunsin ensimmäistä kertaa suunnatonta onnistumisen iloa siitä, että olin osannut ja älynnyt kaiken aivan itse. En ollut unohtanut mitään epäolennaistakaan. Minulla oli vastaukset kaikkiin kysymyksiin, jopa kysymättömiin.
Tuntuu ihanalta tietää, että hallitsee asiat. Myös ne ennakoimattomat. Että tietää miten toimia jos kaikesta huolimatta tapahtuu se mitä ei pitäisi tapahtua.
Siksi minulla on nyt aikaa ja voimia jatkaa rakkaita harrastuksia. Kun minun ei tarvitse käyttää jokaista solua uuden oppimiseen. Tai vanhan kertaamiseen.
Sen huomaa pukeutumisessanikin. Tutkin kaappejani innokkaana. Löydän vanhoja vaatteita, kenkiä ja asusteita ja näen ne aivan uusin silmin.
Ajattelin myös käynnistää jokakeväisen kaappien siivouksen ja monien muiden tapaan laittaa ylimääräiset kiertoon.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti